Osa 2 – Vammat ja niiden vaikutukset alueen toimintaan.
Vieraskirjoittajina Emma Duah ja Hanna Keränen.
Edellisessä blogitekstissä pohdimme nilkan ja jalkaterän merkitystä toiminnallisen anatomian kautta. Jotta ymmärtäisimme nilkan ja jalkaterän merkitystä kiipeilyssä paremmin, on katsottava myös asian kääntöpuolta eli alueen toimimattomuutta vammojen tai kroonisten vaivojen syynä tai seurauksena. Vaikka nilkan tai jalkaterän vamma ei läheskään aina synny kiipeillessä, on hyvä tiedostaa mitkä ovat lajin parissa alueen tyypillisiä vammoja. Lisäksi pohdimme kiipeilykengän vaikusta jalan toimintaan, asentotuntoon sekä kiipeilykengän yhteyttä tiettyjen kroonisten vaivojen syntyyn.
Kiipeily, kuten muutkin urheilulajit, altistavat harrastajan ja ammattilaisen myös akuuteille vammoille. Näyttäisi siltä, että akuuttien vammojen osalta alaraajavammat kiipeilyssä ovat joko vähintään tai lähes yhtä yleisiä kuin yläraajavammat (Buzzacott ym. 2018; Identeg ym. 2021; Leung 2023; Schöffl & Küpper 2013: 220). Toisaalta valtaosa akuuteista alaraajavammoista on usein yliedustettuina tutkimuksissa, joiden aineisto koostuu ensiaputilastoista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuosien 2008–2016 aikana kerätyn ensiaputilaston mukaan alaraajavammojen osuus kaikista kiipeilyvammoista (N= 34 785) oli 47 %, yläraajavammojen osuuden ollessa 25 %. Alaraajavammoista nilkan ja jalkaterän vammat olivat kaikista yleisimpiä (nilkka 46 %, jalkaterä 19 %). Putoamiset näyttäisivät aiheuttavan valtaosan akuuteista vammoista. Ruotsin kiipeilyliiton ulkokiipeilyvammoja koskevassa tutkimuksessa niin köysi- kuin boulderkiipeilyssäkin noin 90 % liittyi tippumiseen, ja seurauksena oli yleisimmin nilkan tai jalkaterän vamma. Myös Buzzancottin ym. (2018) mukaan valtaosa vammoista syntyi tippumisisista.
Tapaturmaisia vammoja ei voida täysin estää, mutta oleellista on, että tutkimusnäyttö osoittaa nilkan ja jalkaterän alueen riittävän lihaskoordinaation ja asentotunnon ehkäisevän ainakin nilkan nivelsidevammoja (Schweizer ym. 2003: 429). Myös yleisellä tasolla tiedetään, että motoriset ja kognitiiviset taidot, tuki- ja liikuntaelimistön pehmytkudosrakenteiden elastisuus ja toisaalta niiden vahvuus sekä palautumiskyky voivat vaikuttaa siihen, minkä asteisen vamman liikkuja saa (Pasanen & Leppänen 2023). Pitäkää siis hyvää huolta nilkan ja jalkaterän toiminnasta, jotta turhilta vammoilta vältyttäisiin!
Kiipeilykengän merkitys kroonisten vammojen synnyssä
Kiipeilijällä jalan käyttöön vaikuttaa voiman ja tekniikan lisäksi myös kiipeilykenkä. Kiipeilykengän tehtävänä on tukea ja suojata jalkaterää sekä helpottaa kiipeilyä. Kengän kärjen painotus määrittää sen, kuinka painopiste jalkaterän etuosassa jakautuu. Tietyissä malleissa painotus keskittyy puhtaasti isovarpaan kärjelle, ja joissain malleissa isovarpaan ja kakkosvarpaan kärjille. Kiipeilykengän rakenne ei ole aina suotuisa jalka- terän toiminnan kannalta, sillä suhteellisen tiukkana, jäykkänä ja varpaiden asentoa vahvasti ohjaavana se myös tietyiltä osin rajoittaa varpaiden ja jalkaterän käyttöä. Jalkaterän etuosa ei esimerkiksi pääse laajenemaan samalla tavoin kuin lenkkareilla tai ilman kenkiä askeltaessa. (Cobos-Moreno ym. 2022; Schöffl 2022: 152–156; Schöffl & Küpper 2013: 220.)
Todella tiukka kiipeilykenkä myös osaltaan heikentää jalan asentotuntoa sekä jalkapohjan tuntoaistimuksia. Normaalissa tilassa olevan jalkapohjan ihon tuntoreseptorien tulisi kerätä tietoa alustasta ja mukauttaa koko kehon asento sen mukaan liikkeen aikana alustaan sopivaksi. Kiipeilykenkä jalassa jalkaotteiden tuntemiseen, jalkapohjien pienten lihasten käyttöön ja sitä kautta koko kehon asennonhallintaan vaikuttaa mm. pohjan ku- min paksuus, lestin jäykkyys sekä kengän koko. Esimerkiksi ahdas ja kapealestinen kenkä pakottaa erityisesti isovarpaan sekä muiden varpaiden kärkinivelet taipumaan voimakkaasti kengän sisällä, jolloin jalkaterä ei pääse toimimaan normaalilla tavalla. (Duodecim, Jalkaterveys; Hörst 2016: 86; Schuenke ym. 2015: 546.)
Osa kiipeilykengistä taittaa isovarvasta sisäänpäin asentoon, joko voi pitkällä aikavälillä johtaa vaivaisenluun syntyyn. Pituussunnassaan pieni kenkä puolestaan taittaa varpaita voimakkaaseen koukistusasentoon, joka saattaa altistaa vasaravarpaiden kehittymiselle. Tämä onkin yleisin kiipeilijöiden varpaisiin kohdistuvista ongelmista (Cobos-Moreno ym. 2022). Liian pienellä tai epäsopivalla kengällä kiipeäminen saattaa vaikuttaa myös kiipeilijän suorituskykyyn vaikeuttaen tehokasta jalkojen käyttöä muun muassa isovarpaan vääränlaisen asennon tai kenkien aiheuttaman kivun vuoksi. (Branthwaite ym. 2013; Cobos-Moreno ym. 2022; Schöffl 2022: 152–156; Schöffl & Küpper 2013: 220.)
Naisten ja miesten välillä näyttää Grønhaugin (2018) kroonisia vammoja koskevan tutkimuksen mukaan olevan jonkin verran eroja nilkkavammojen esiintymisessä. Nilkkavammat olivat tutkimuksessa suhteellisen harvinaisia miehillä (3,8 %), mutta naisilla jo selvästi yleisempiä (10,4 %). Grønhaug pohti erilaisten lukemien taustalla olevan sen, että suurin osa kiipeilykengistä suunnitellaan miesten anatomiaa mukaillen, vaikka akillesjänteen sekä nilkan rakenteiden anatomia eroaa miehillä ja naisilla jonkin verran toisistaan. Miehen jalan perusteella suunnitellun kengän kantapään takaosa on hieman tiukempi, mikä lisää naisilla akillesjänteeseen kohdistuvaa painetta. Markkinoilla on nykyään runsaasti naisten mallin kenkiä, joissa huomioidaan sukupuoliero jalan rakenteessa. Tämäkin aihe kuitenkin kaipaisi lisää tutkimusta, jotta voitaisiin todentaa yhteys kenkien mallin ja kiipeilevien naisten korkeamman nilkkavammariskin välillä.
Vaikka kiipeilykengät ovat kehittyneet ajan saatossa paljon ja nykyään on mahdollista löytää omaa jalkaa mukaileva lesti helpommin kuin muutama vuosikymmen sitten, keskittyy kenkien ergonomia lähtökohtaisesti enemmän suorituskyvyn kuin jalkaterveyden tukemiseen. McHenry ym. (2015) poikittaistutkimuksen mukaan kokeneemmat kiipeilijät altistuivat kokemattomampia kiipeilijöitä enemmän jalkaterän alueen kivuille ja vammoille juuri normaalia kengännumeroa huomattavasti pienemmän kiipeilykengän käytön vuoksi. Tämä tuskin tulee etenkään pitkään kiivenneille yllätyksenä, sillä moni varmasti tunnistaa tiukan kengän ”sisäänajovaiheen” tuskan. Allekirjoittaneet eivät kuitenkaan suosittele käyttämään väkisin vääränmallista ja liian pientä kenkää, vaan etsimään lähtökohtaisesti lestiltään mahdollisimman hyvin sopivan kengän, jotta näiltä kroonisilta vaivoilta voisi välttyä edes jossain määrin.
Summa summarum
Akuutteja traumaattisia tyyppivammoja kiipeilyssä ovat esimerkiksi:
- murtumat (mm. kantaluu ja telaluu)
- nilkan nivelsidevammat (nyrjähdys, venähdys, repeämä)
- peroneus-jänteen dislokaatio (harvinainen)
Liian pienen kiipeilykengän käytöstä johtuvia pitkäaikaisvaivoja ovat muun muassa:
- vasaravarvas
- vaivaisenluu
- jäykkä isovarvas
- niveliin kohdistuvat kivut
- kireä kantakalvo (joka voi johtaa plantaarifaskiitin syntyyn)
- syvän peroneus-hermon puristustila (harvinainen)
Kaikkien nilkan ja jalkaterän alueen vammojen, joko akuuttien tai kroonisten, merkitystä kiipeilijälle tulisi miettiä myös lajin ulkopuolisessa kontekstissa. Vaikka kiipeily itsessään usein mahdollistuu huolimatta alueen vammoista, pitkäaikaiset vaikutukset koko alaraajan toimintaketjuun tulisi silti huomioida. Monelle kiipeilijälle saattaisikin sopia tiukkojen kiipeilykenkien vastapainoksi paljasjalkakengät tai muut jalan luonnollisen asennon sallivat jalkineet kiipeilyn ulkopuolella käytettäväksi.
Lähteitä ja luettavaa:
Jalkaterän ja nilkan alueen ongelmista lukusuosituksena Schöffl ym. (2022) Climbing Medicine -kirja, jossa aihetta on avattu tarkemmin.
Baláš, Jiří & Panáčková, Michaela & Jandová, Soňa & Martin, Andrew & Strejcová, Barbora & Vomáčko, Ladislav & Charousek, Jan & Cochrane, Darryl J. & Hamlin, Mike & Draper, Nick 2014. The Effect of Climbing Ability and Slope Inclination on Vertical Foot Loading Using a Novel Force Sensor Instrumentation System.
Branthwaite, Helen & Chockalingam, Nachiappan & Greenhalgh, Andrew 2013. The effect of shoe toe box shape and volume on forefoot interdigital and plantar pressures in healthy females. Journal of Foot and Ankle Research. London: BMC.
Consuegra, Sergio 2023. The science of climbing training. Sheffield: Vertebrate Publishing.
Cobos-Moreno, Paula & Astasio-Picado, Álvaro & Gómez-Martín, Beatriz 2022. Epidemiological Study of Foot Injuries in the Practice of Sport Climbing. Basel: International Journal of Environmental Research and Public Health.
Finni, Taija & Vanwanseele, Benedicte 2023. Towards modern understanding of the Achilles tendon properties in human movement research. Journal of Biomechanics. Amsterdam: Elsevier.
Fuss, Franz Konstantin & Niegl, Günther 2010. Biomechanics of the two-handed dyno technique for sport climbing. Sports Engineering 13(1):19-30. London: Springer.
Grønhaug, Gudmund 2018. Self-reported chronic injuries in climbing: who gets injured when? BMJ Open Sport & Exercise Medicine. London: BMJ Publishing Group.
Hörst, Eric J. 2016. Training for Climbing. The Definitive Guide to Improving Your Performance. Falcon Guides, Globe Pequot Press, Guilford. E-kirja.
Jalkaterveys. Kustannus oy Duodecim. Useita eri artikkeleita.
McHenry, R.D. & Arnold, G.P. & Wang, W.& Abboud, R.J. 2015. Footwear in rock climbing: Current practice. Institute of Motion Analysis & Research (IMAR), Department of Orthopaedic & Trauma Surgery, University of Dundee, TORT Centre, Ninewells Hospital & Medical School. Amsterdam: Elsevier.
Schuenke, Michael & Schulte, Erik & Schumacher, Udo 2015. Thieme Atlas of Anatomy. Volume 1 General Anatomy and Musculoskeletal System. 2nd Edition. Stuttgart: Thieme Medical Publishers.
Schöffl, Volker & Lutter, Christoph & Popp, Dominik 2016. The ”Heel Hook” – A Climbing-Specific Technique to Injure the Leg. Wilderness & Environmental Medicine. Amsterdam: Elsevier.
Schweizer, Andreas & Bircher, H-P. & Kaelin, X. & Ochsner, P. E. 2003. Functional ankle control of rock climbers. British Journal of Sports Medicine. London: BMJ Publishing Group.
